Vehviläisten sukukirja

Henkilökuvia ja haastatteluja


Hilja Pulliainen, omintakeinen sukujäämistön vaalija

Hilja Pulliainen on 88-vuotias pitkä, ryhdikäs nainen ja korkeasta iästään huolimatta aktiivinen ja terävä. Hän asuu kauniissa asunnossaan Kuopion Puistokadun varrella taiteen ympäröimänä. Kesäisin hän viettää suurimman osan aikaansa Suonenjoen Tyyrinmäellä syntymäkodissaan, Rantalassa. Rantala on nykyisin Hiljan sisarenpojan mansikkatila. Hän kertoi jatkavansa maalla asumista aina siihen saakka, kunnes on ehtinyt poimia itselleen ja tutuilleen asiaankuuluvan määrän puolukoita.

Hilja Pulliainen on peruskoulutukseltaan farmaseutti ja ollut jo 25 vuotta eläkkeellä tehtävästä, jossa hän vastasi Kuopion kaupungin terveyskeskuksen lääkehuollosta. Hän on ollut koko ikänsä yksineläjä. Hänestä henkii kuitenkin, että hänen sukunsa - hyvin laajasti - on hänen perheensä.

kuva1

Hilja olohuoneessaan esittelemässä arkistoaan

Suvun jäämistön kokoaminen alkoi 1970-luvulla

Jossain vaiheessa 1970-luvulla Hilja Pulliainen ajatteli, että jonkun pitäisi koota talteen suvun perimätietoa ja tavaroita. Niitä oli tallessa sukulaisten kaapeissa ja varastoissa, mutta niiden kohtalo näytti epävarmalta. Hilja ryhtyi kokoamaan jäämistöjä ja innostui asiaan vähitellen enemmän ja enemmän. Aluksi hän keskittyi isänsä sukuun, Pulliaisiin mutta äidin suku, Vehviläiset, tuli kuvaan mukaan melko aikaisessa vaiheessa. Hiljan isoisä isä, Taavetti Vehviläinen, on syntynyt Lapinmäen talossa, Suonenjoen Vehvilän kylässä.

Hilja kävi alkuvaiheessa pari sukututkimuksen kurssia. Hän on selvittänyt sukujuuriaan sekä omilla tutki-muksilla että muiden tekemien tutkimusten avulla. Pulliaisten suvusta on pari hyvää tutkimusta. Vehviläisen suvun tietoja on saatu sukuseuran kautta. Tavarat, etupäässä työkalut, Hilja on koonnut Rantalassa sijaitsevaan kotimuseoon.

Tiedoille löytyi pian yhtenäinen arkistointitapa. Hilja alkoi koota kaiken tiedon A4-kokoisiksi sivuiksi, jotka hän sitten sidotti kirjoiksi. Sukuselvitykset ovat tehty liimaamalla monta sivua yhteen ja laskostamalla ne sitten A4-kokoon. Sivuilla on tarinoita, henkilökuvauksia, valokuvia tai niiden kopioita, kopioita korteista molemmilta puolilta, kirjekopiota, liimattuja tai paperitaskuun aseteltuja dokumentteja, piirroksia perheiden muutoista, karttapiirroksia hautapaikoista ja niin edelleen. Onpa joltakin sukulaiselta säilynyt luettelo vuosittaisista kinkeriläksyistä. Kirjoissa on myös mainintoja historiatapahtumista, jotta suvun asiat voi helpommin asettaa laajempaan perspektiiviin.

Kirjoja on henkilöistä, sukuhaaroista, taloista ja jopa dokumenttiryhmistä. Esimerkiksi Hiljalla yksi kirja, joka on täynnä säästyneitä elintarvikekortteja. Kirjoissa on sisällysluettelot ja mm kirjeenvaihdosta on aina luet-telo henkilöistä, joilta kirjeet ovat. Hiljan kirjahyllyistä nämä kirjat vievät lähes pari hyllymetriä.

kuva2

Pekka Vehviläisellä on luonnollisesti oma kirjansa

”Haitari” yhteenvetona

Hiljan selvä suosikki on kirja, jota hän kutsuu haitariksi. Siinä on haitariksi laskostettuna hänen tutkimiensa sukujen sukutaulut isälinjan osalta. Hän on liittänyt vanhempien sukupolvien henkilöihin piirrettyjä kuvia, mutta varustanut sukutaulun loppupään henkilöt valokuvin aina kun mahdollista. Hän on myös kuvannut tauluun henkilöiden elinaikaan liittyviä historian tapahtumia sekä kirjoittanut henkilöilleen asiaan kuuluvia repliikkejä käyttäen mielikuvitusta ja lämmintä huumoria. Pulliaisen sukutaulu alkaa vuodesta 1541, Vehviläisten vuodesta 1572 ja Hännisten, joista Hilja on koonnut vain valokuvakokoelman, vuodesta 1791.

Oma kirja haudoistakin

Hilja kertoo, että hänen hoidossaan on suvun hautoja neljällä hautausmaalla, Rautalammilla, Suonenjoen molemmilla hautausmailla sekä Kuopiossa, useita hautoja kaikilla hautausmailla. ”Niitä vain on jäänyt mi-nulle”, hän selittää. Hänestä se ei ole ollenkaan rasitus vaan ihan mukava asia, joka hoituu helposti. Hänellä on myös kirja, johon hän on koonnut sukujensa hautatietoja. Kirjassa on Hiljan piirrokset hautojen sijainnista ja henkilöittäinen hautasivusto. Sivulla on henkilön kuva, jos sellainen on, kuolinilmoitus ja valokuva haudasta. Jos kuolinilmoitusta ei ole olemassa, Hilja on laatinut sen itse.

kuva3

Näyte hautakirjasta

Mitä jäämistölle tapahtuu?

Hilja Pulliainen tietää tehneensä ison työn näiden jäämistöjen kokoamisessa. Hän imettelee, mistä hän on ottanut tarvittavan ajan. ”Tätä on vain ollut niin mukava tehdä”, hän toteaa. Siksi se aikakin on löytynyt. Hilja Pulliainen jatkaa harrastustaan edelleen innolla. Hän näyttää sormella päätään: ”Niin kauan kuin järki toimii.” Hän pohtii kuitenkin sitä, mitä kerätylle aineistolle tapahtuu hänen jälkeensä. Yksi sukulainen on luvannut säilyttää arkiston. Lisäksi hän uskoo saavansa tavarat ja kirjat Rautalammin museoon. Mutta entä sitten? Kerätty tieto on kuitenkin niin arvokas, että sen soisi jäävän myös tutkimuksen käyttöön. Hiljan arkistointisysteemistä voisi olla hyötyä ja iloa myös muille vastaavaa toimintaa harrastaville tutkijoille. Hilja Pulliaisen keräämä jäämistö on niin kiinnostava ja kunnioitusta herättävä aikaansaannos, että se ei saa jäädä unohduksiin.



Elokuu 2011/ Risto Vehviläinen