Vehviläisten sukukirja
Henkilökuvia ja haastatteluja
Aake Saijonkari, kylän mies
Otto ja Ida Sikasen perhe perustettiin Oton kotiin, Vehvilän Pekkalaan, mutta kolmannen lapsen synnyttyä alettiin perheelle hakea omaa taloa. Aluksi ostettiin Kallioharju, sitten se vaihdettiin Tahrumäkeen. Seuraava koti löytyi Suonenjoen kirkolta ja sitä seuraava Halolanmäeltä Leveelänmäki-niminen tila. Sieltä vielä palattiin vuodeksi Suonenjoen kirkonkylään, josta lopulta muutettiin Niemelään. Sinne syntyivät 28.5.1925 kaksoset Alma ja Aake sekä pari vuotta myöhemmin vielä perheen nuorimmainen. Aake kertoo, että hänen vanhempiensa mielestä olisi sittenkin ehkä kannattanut jäädä Leveelänmäelle, sillä tila oli hyvä, vaikka rakennukset olivat silloin huonohkossa kunnossa.
Aake muistelee, miten Aake Sikasesta tuli Aake Saijonkari:
- Se nimen muutos lähti siitä, kun serkkupoika Martti riiasi Laitisen Airaa. Aira päätti, että hänestä ei tule Sikasta. Jos avioon haluat, vaihda nimi. Niin sitten Martti alkoi puuhata nimenvaihdosta. Kaikki serkukset vaihtoivat vuonna 1947 Saijonkariksi. Aaken vanhemmat pysyivät Sikasina.
Vehviläisten suku on Aakelle läheinen, sillä sitä löytyy sekä isän että äidin puolelta. Vaimokin oli Vehviläinen omaa sukuaan.
Aake oli vasta 17-vuotias, kun huhtikuussa 1943 tuli kutsu varusmiespalvelukseen Nurmeksen Porokylään. Lyhyen alokasajan jälkeen hänet lähetettiin aliupseerikouluun. Siellä hän täytti 18 vuotta ja jo syksyllä hän jo määrättiin ryhmänjohtajaksi äänislinnaan ja sitten Syvärille.
- Selvisin hengissä sodan loppuun, mutta homma oli liian kova paikka nuorelle pojalle. Sitten piti jatkaa Lapin sotaan. Ensin ajettiin saksalaiset pois Kemistä. Taistelujen lopulla komppania löysi konjakkivaraston. Ankara viinakielto oli päällä, koska taistelut jatkuivat, mutta pian koko komppania oli täydessä tinassa. Kenraali Siilasvuo päätti, että rangaistuksena komppania kulkee etujoukkona koko Lapin sodan loppuun. Arvelin, että siihen reissuun se meikäpojan elämä sitten päättyy. Mutta ei päättynyt. Taisteluja oli vähän. Useimmat kuolivat miinaan. Olimme edenneet Kittilään saakka, kun päästivät kevätkylvölomalle. Sen aikana Lapin sota loppui.
Aake kävi heti sodan jälkeen maamieskoulun vuosina 1947-48. Vanhempi veli, joka vielä asui perheineen Niemelässä, muutti pois ja Aake jäi perustamaan perhettä ja viljelemään tilaa. Aake ja Kaarin avioituivat vuonna 1950 ja saivat kaikkiaan neljä lasta, kolme tytärtä ja pojan. Aake jatkoi maanviljelijän töitä Niemelässä viimevuosiin saakka.
- Rakensimme tämän "vanhustentalon" tähän Niemelän pellolle 19 vuotta sitten. Poika perheineen jäi vanhaan taloon ja minä muutin vaimoni kanssa tähän. Vaimo kuoli seitsemän vuotta sitten sairasteltuaan pitkään. Viimeiset vuodet hoidin häntä kotona omaishoitajana.
- Nyt olen tässä yksin. 84 vuotta tuli täyteen viime keväänä. Sokeritauti vaivaa, mutta jaksan kuitenkin jollain tavoin. Yhteisiin asioihin eivät voimat tahdo enää riittää. Hirvimetsällekään en taida tänä syksynä lähteä.
Käymme läpi pitkän listan jäsenyyksiä ja edustuksia, joissa Aake on ajanut yhteisiä asioita. Niiden merkkinä on myös komea rivi kunniakirjoja ja mitaleita.
- Seuratoimintaan osallistuin jo ennen armeijaa. Kuuluin Suojeluskuntaan, Vasamaan, Nuorisoseuraan ja Maamiesseuraan. Sodan jälkeen perustettiin Metsästysseura ja Hevosystäväin seura. Niissä olin jo perustajajäsenenä. Maalaisliiton, nykyisen Suomen Keskustan, paikallisyhdistyksessä toimin niin ikään.
- Siepon Matti, joka oli ollut jo kauan kylän edusmies eri asioissa, houkutteli minut hommiin, joihin hän ei itse enää ehtinyt. Ne alkoivat heti sodan jälkeen, vuonna 1946, ja vähitellen luottamustehtävät lisääntyivät. Niitä on ollut Savon Voimaa, Osuuspankkia - lopulta nimitettiin pankin johtokunnan jäseneksi - kunnan- ja kirkkovaltuustoa, kirkkoneuvostoa sekä erilaisia lautakuntia. Kirkkovaltuustossa mm. olin 18 vuotta, joista 12 vuotta puheenjohtajana. Vähitellen alkoi tulla myös maakunnan tason luottamustoimia mm. Maalaisliiton piirihallitus.
- Niissä kaikissa olen yrittänyt ajaa kylän ja kunnan asiaa mahdollisimman hyvin. Parhaalta on tuntunut silloin, kun on saanut jotain tärkeää aikaan. Käynnistimme esimerkiksi tiehankkeen, jolla kylätiemme jatkettiin Hyllysuolle ja liitettiin Leppävirralle menevään tiehen. Hankkeen valmistuttua ei kylämme ollut enää pussinperä. Samalla iso osa naapurikylästä sai autotien, jota aiemmin ei ollut. Lisäksi kylän ukot saivat hevosineen kahdeksi vuodeksi töitä. Kovin vääntö oli saada maanomistajat luovuttamaan maan tiepohjaan ilmaiseksi. Muuten kunta ei olisi hommaan lähtenyt. Teimme Siepon Matin kanssa monta suostuttelukäyntiä eri taloissa sen mukaan kummalla oli isäntiin paremmat suhteet. Sähköjen saanti oli toinen mieleen jäänyt, iso hanke. Työläs oli sekin.
- Ikävintä on ollut, kun on pistetty hanttiin kiusan vuoksi. Yhteisten asioiden hoidossa oppii, että joukossa on aina erilaisia mielipiteitä. Ne on hyväksyttävä ja tultava niiden kanssa toimeen. Pelkkä vastustaminen vastustamisen vuoksi tai siksi, että asian esittää väärä henkilö, on rasittavaa.
- Sen olen oppinut, että yhteisiä asioita pitää hoitaa avoimesti ja kuunnella kaikkia. Edessä ja selän takana pitää sanoa samaa. Sitkeyttä tarvitaan ja pitkää pinnaa.
- Kyllä se on mukavalta tuntunut, kun on pyydetty ja kun päässyt vaikuttamaan. Näiden kokemusten jälkeen voin sanoa, että tunnen kylän ja sen ihmisten asiat aika tarkkaan
Meille, jotka tunnemme Aaken pitkältä ajalta, on helppo ymmärtää hänen merkityksensä ja roolinsa kylän vaikuttajana. Aake on kaikessa mutkaton, rehellinen ja avoin. Hänellä on nauru herkässä ja hänen asenteensa on peruspositiivinen. Aina hän on asettunut hengenluojan ja sovun rakentajan rooliin. Suorastaan hämmästyttävä on ollut myös hänen muistinsa. Hän on muistanut vanhat asiat yksityiskohtia myöten. Hänellä on myös toinen tähän rooliin vaadittava ominaisuus eli kyky erottaa oleellinen epäoleellisesta.
Aaken panos yhteisten asioiden hoitamisessa on kiitosta ansaitsevaa. Vehvilän kylä ja kyläläiset voivat olla tyytyväisiä siitä, että Otto ja Ida eivät jääneet Leveelänmäelle, että Aake ei jäänyt sotareissulle ja että Aake jäi Niemelään ja veli muutti.
Aaken lapset kertovat, että Aaken harrastus- ja yleishyödyllisellä toiminnalla on ollut luonnollisesti kääntöpuolensa. Käytetty aika oli poissa kotitöistä ja perheeltä. Raskaimman taakan kantoi vaimo Kaarin, joka joutui tekemään työt yksin, kun kumppani viipyi kokouksissa tai lähti kesken työrupeaman. Asia vaikutti arkipäivässä, mutta ei johtanut kuitenkaan riitoihin. Perheessä ymmärrettiin, että "kylän miehen" rooli on rikastuttanut Aaken elämää suuresti. Se on ollut sosiaaliselle miehelle tärkeä henkireikä.
Tietäen, että Aaken huumorintaju kestää leikinlaskun hänestä itsestäkin, voisin lopuksi kertoa tarinan hänen rakkaasta harrastuksestaan. Vehvilän metsästysseura ry vietti 50-vuotisjuhlia. Juhlien aluksi Aakelle, pitkäaikaiselle puheenjohtajalle annettiin lahjaksi metsästystorvi. Koko juhlan ajan Aake yritti saada siitä ääntä ulos, mutta onnistui parhaimmillaankin saamaan irti vain lämmintä ilmaa. Juhlan lopuksi palkittiin vielä ne seuran jäsenet, jotka olivat olleet mukana koko toiminnan ajan. Prenikoita menivät noutamaan Aake ja Tauno Vehviläinen Lapinmäeltä. Aakella oli torvi tietysti kaulalla. Kun prenikat oli saatu, Tauno kysyi Aakelta: "Soetatko vielä jottaen vae männäänkö poes?"
Syksyllä 2009 Risto Vehviläinen