Tiedote 18.10.2009/päivitetty 30.10.2009
Sukuseuran hallitus järjestäytyi ja laati toimintasuunnitelman seuraavalle vuodelle ja alustavan suunnitelman myös kahdelle sitä seuraavalle vuodelle. Hallituksen pysyvästä tehtäväjaosta sovittiin seuraavaa:
Muut tehtävät sovitaan projektiluontoisesti tilanteen mukaan. Kaikki hallituksen jäsenet osallistuvat perinnetiedon keräämiseen.
Sukuseuran toiminta keskittyy lähinnä kolmeen asiaan:
* Historiikin laatimiseen: Sukukokous nimesi siihen toimikunnan, johon kuuluvat Olli-Pekka Vehviläinen, Jouko Suihkonen, Tero Vehviläinen ja Teuvo Vehviläinen. Ollilla, Joukolla ja Terolla on jo paljon lähes valmista, mm. sukukokouksissa esiteltyä materiaalia, jota he viimeistelevät. Suvun viime sodissa kaatuneiden luettelo on yksi uusi, koottavaksi sovittu asia.
* Perinnetiedon keräämiseen: Tarkoitus on koota vanhoja asiakirjoja, jotka talletetaan maakunta-arkistoon sekä valokuvia ja tarinoita. Miettikää, olisiko teillä vanhoja virallisia asiakirjoja, tai suvun jäsenten kirjeitä tai muuta vastaavaa, joiden parempi paikka olisi maakunta-arkisto. Kun teillä on vanhoja valokuvia, harkitkaa, voitteko skannata (muuttaa digitaaliseen muotoon, nettisivuille talletettaviksi) suvun valokuva-arkistoon tai lainata skannaamisen ajaksi. Teillä saattaa olla sukuun liittyviä juttuja, henkilökuvia, kaskuja tai muuta tarinaa kirjoitettuna tai mielessä. Kaikissa näissä asioissa ottakaa yhteyttä johonkin hallituksen jäseneen. Siten saadaan asia liikkeelle.
* Keskinäisen tutustumisen edistämiseen: Se tarkoittaa tutustumiskäyntejä ja retkeilyä yhdessä. Kesäretki Savossa 14.8.2010 on jo sovittu. Laivaristeillään ensin Kallavedellä. Syödään sitten lounas ja vieraillaan lopuksi Pekka Vehviläisen sipulitilalla Siilinjärvellä. Kesäksi 2011 on kaavailtu retkeä Karjalaan. Näihin asioihin palataan vielä myöhemmin, mutta merkitkää kesäretki jo kalenteriin. Otamme vastaan myös toivomuksia ja ideoita tutustumisasiaan liittyen.
Toiminnan keskeisenä apuvälineenä on tämä seuran nettisivusto www.vehvilaiset.net . Tänne talletetaan jatkuvasti niin historiikin valmiit tekstit kuin perinnetiedon keruun tuloksetkin. Täällä ovat myös tiedotteet ja muut ajankohtaisasiat. Tätä kautta saa myös yhteyden seuraan, kun haluaa lähestyä jossakin asiassa.
Toivomme hallituksessa, että saamme aikaan toimintaa, jossa on mielekästä olla mukana. Kertokaa seurasta sukulaisille, jotka eivät vielä ole jäseniä ja innostakaa liittymään. Vuonna 2011 teemme erillisen kampanjan jäsenkunnan kasvattamiseksi. Liittymismaksu on 20 € ja jäsenmaksu tällä hetkellä 15 €/vuosi.
Hyvää syksyä.
Sukuseuran hallitus
puolesta Risto Vehviläinen
Hallituksen jäsenet:
Sinikka Kortelainen, 040 5188348
Jouko Suihkonen, 040 7061062
Antero Vehviläinen, 040 8384846
Hannu Vehviläinen, 040 5134100
Risto Vehviläinen, 050 5544722
Sakari Vehviläinen, 040 5036404
Seppo Vehviläinen, 041 4522062
Tero Vehviläinen, 050 3295674