Säämingin historia I
Tiedot poimittu kirjasta Säämingin historia I osa 1 -(kirj.: Pekka Lappalainen, 1969)
Karjalan ja Savon asutuksen yhtymäkohta - Sääminki
Kirjassa on käsitelty hyvin ja paikallishistoriatasoa laajemmin itäisen Etelä-Savon nimistöä ja asutushistoriaa, lähtien aina Laatokalta ja Vuoksen varrelta tulleesta kanta-asukkaista, jotka jälkeläisineen asuttivat myös Pohjois-Savon.
Hakemistossa ei mainita Vehviläinen -nimisiä, mutta kirjassa on listattuna myös kaukokalastajia. Veroa maksaneita kevät- ja syyskalastajia 1557 paljon mm. Jääsken kihlakunnan alueelta, jonkin verran Lapvedeltä(Lappeen kihlakunta) ja joku vanhan Äyräpään kihlakunnastakin saakka.
Mm. yhtenä niistä 125 nuottakuntien osakaskalastajasta, jotka oli merkitty kirjaan Syyskalastajina Puruvesi 1557, mainitaan Heikki Vehviläinen Jääsken, sittemmin Ruokolahden ja Imatran Huhtasenkylästä, Immolanjärven pohjoisrannalla.
Muita nimiä mm. Räikkönen Jääsken Räikkölästä, Puntanen Ruokolahden Puntalasta.
Useita syyskalastajia oli kotoisin Immolanjärven rantakylistä tai Ruokolahdelta sekä Rautjärveltä, muualta kuin Saimaan rannoilta. Liekö samat isännät perheineen tai lähisukulaisensa kääntäneet porukalla veneiden keulat kohti Leppävirtaa 1571 sodan hävitysten jälkeen? Muutenkin voi Lappalaisen tekstistä todeta, että tiukasti ovat karjalaiset turkismetsästäjät olleet globaalissa taloudessa kiinni jo tuhannen vuotta sitten. Kenties tästä kaupankäynnistä ja sen tarjoamasta elintason noususta Muinais-Karjalassa ovat syntyneet Kalevalan Sampo-tarinatkin? "Yhden jauhoi syötäviä, toisen jauhoi myötäviä, kolmannen kotivaroiksi" tjsp.
Pysyvän asutuksen alku eli jääskeläislappeelaiset pyyntikunnat Suur-Säämingin(=Itä-Savo/TV) vesillä
Asutustilanne tulevan pitäjän etelä- ja lounaisäärillä
s.214"Missä vaiheessa Sääminki sai nimensä Kurkijoen-Sortavalan suunnalta, on tietenkin tietymätöntä, joskin oletuksen avulla määriteltävissä. Kysymys ratkeaisi, mikäli voitaisiin selvittää, koska karjalainen Savoon suuntautunut eränkäynti alkoi. Kun turkisten kysyntä maailmanmarkkinoilla alkoi jo niin varhain kuin 1100-luvulla vähetä, karjalaisen turkistalouden nousukausi ajoittuu tietenkin
s.215 tätä edeltäneeseen aikaan. Siispä merkittävimmät eräsijat saivat tietenkin nimensä samaan aikaan. Kun pitäjä sai siis nimensä ja jo osan asukkaitaankin Laatokan rannalta, pysyvä eli nykypäiviin jatkunut asutus tuli tässä selostettavalla tavalla pääasiassa Suur-Jääskestä, mutta koko tulevan Suur-Säämingin huomioon ottaen myös Muolaan ja Äyräpään tienoilta, jossain määrin Lapvedeltä ja Suur-Savonkin suunnalta.
On todettu, että Suur-Jääski sai oman vakinaisen asutuksensa 1000-luvun molemmin puolin eli aikana, jolloin Karjalassa vielä elettiin vilkasta turkiskautta. Turkiskaupan ansiosta ja ajoittamina syntyivät Laatokan asutuskeskusten turkissiirtolat myös Savoon, kuten juuri Sääminginsaloon eli Kerimäen saarennolle, mutta myös Suur-Savoon, Savolahden sydänalueille, ehkäpä jo Puumalaan ja Sulkavallekin tulevan Suur-Säämingin lounaisosissa. Syntyvä Säämingin pitäjä alkoi itse asiassa saada jo tulevia rajojaankin. Niin kauan kuin nahkojen kysyntä maailman suurmarkkinoilla oli hyvä, Karjalan miesten metsästyskin oli tuottavaa ja sitä varten perustetut tilapäiset siirtoasutukset kukoistivat ja laajenivat, samalla kun uusia asutuksia oli suorastaan pakko perustaa jo pyydystettävän riistan liikkuvuuden vuoksi.80
Turkiskauppa alkoi kuitenkin 1100- luvulta lähtien menettää yhä enemmän merkitystään idän tien mentyä mm. mongooliryntäysten vuoksi tukkeeseen. Kun kuitenkin samaan aikaan väkiluku elinehtojen suotuisuuden takia oli karjalaisissa kantakylissä Laatokan ja Vuoksen rantamilla räjähdysmäisesti lisääntynyt, koko karjalainen yhteiskunta huutopelloilta aina kaukaisimmille takamaille saakka joutui s.216 tilanteeseen, jossa yhä useampien perhekuntien oli lähdettävä etsimään elosijoja erämaista. Edellytykset olivat olemassa. Oli siirrytty huomattavaan viljan viljelyyn ja kehitetty riihi, joka sai suotuisien vuosien viljan säilymään katovuosien varalle ja siten takaamaan ravintovaraston.
Ilmeisestikin Äyräpään-Muolaan tienoon moreeniharjanteilla sovellettiin ensin laajassa mitassa uutta kaskiviljelytekniikkaa, havumetsien pyältämistä. Näistä kaskista saatiin se sato, jota kasvava väestö tarvitsi. Kaskeamismenetelmän anastavasta luonteesta kuitenkin johtui, että oli raivattava yhä uusia ja uusia kaskialoja, mihin vaateeseen jatkuvasti lisääntyvä väki antoi lisäpuhtia. Kun turkiskaupan tuotto väheni ja toimeentulon lähteenä laajemmassa mielessä loppuikin, varmin ravinto alettiin saada sanalla sanoen metsistä, mutta aivan varmasti myös kalavesistä, Puruvedeltä, Paasvedeltä, Heinäveden koskista ja muualtakin Saimaan keskiseltä ja itäiseltä järvialueelta. Kaskiviljely ja kaukokalastus etenivät niin sanoaksemme rinta rinnan, asutusvaltauksen edellytyksiä luoden. Saman tilanteen edessä olivat sitten näiden uudisasukkaiden jälkeläiset Savossa keski- ja uudenajan taitteessa. Kun kruunu pyrki ensin estämään veropakoiluna pitämäänsä laaja-alaista siirtymistä Savon kantakylistä Pohjois-Savon erämaiden takamaille, siirtyjät s.217 puolustautuivat vetoamalla kantakylien kasvaneeseen väkilukuun. Oli ollut pakko lähteä erämaihin nälkäkuoleman uhan edessä.
Ei ole lainkaan lopullisesti selvitetty, että v. 1323 solmittu Pähkinäsaaren rauha rajalinjoineen olisi ollut yksinomaan se tekijä, joka lopetti suoraan Laatokan Karjalasta käsin tapahtuneen Itä-Savon erämaiden nautinnan ja samojen alueiden jo jossakin määrin tapahtuneen maanoton, asutusvaltauksen. Tosin on sanottu jo mainitun rauhan rajalinjallaan rakentaneen itäisen Säämingin poikki kulkeneen "rautaesiripun", jota sen itäpuolella asuneiden kerrotaan kunnioittaneen, mutta josta taas länsipuolen miehet eivät juuri välittäneet, "murtaen" sen oitis."
Onkin näet ollut ilmeisesti niin, että jo kauan ennen mainittua rauhaa elinkeinoelämän rakenne turkiskauden päättyessä oli koko karjalaisalueella muuttumassa. Laatokan kylätaajamien asutuspaine näyttää aluksi ulottuneen Kannaksen keskisiin ja pohjoisiin osiin sekä eritoten Vuoksen varteen ja Saimaan eteläisille rannoille. Sen asutuksen, minkä itäinen Sääminki sai suoraan Laatokan rannalta kuvattuja kulkuteitä myöten, se sai todennäköisesti jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Samojen seutujen asuttamiseen ehtivät näet vielä täydellä voimalla osallistua samoista Laatokan rannan kylistä käsin asutetuilta Länsi-Karjalan "huutopelloilta" lähteneiden Säämingin läntisten kylien ensimmäisten asukkaiden jälkeläisetkin, siis "kolmannen polven" maanottajat. Mikäli esimerkkiä suuresti yksinkertaistetaan, näin ollen oli täysin mahdollista, että esim. jonkin Sulkavalta itäiseen Sääminkiin Pähkinäsaaren rauhan jälkeen tulleen maanottajasuvun nuoret miehet tapasivat siellä sukulaisiaan neljännessä tai viidennessä polvessa - mikäli näet aina seuraavan sukupolven on oletettu lähteneen etsimään uusia asuinpaikkoja. Itse asiassa vielä huomattavasti myöhemminkin Itä-Suomessa yleinen puolikiinteä elinkeinoelämän muoto ei välttämättä edellyttänyt näinkään pitkää paikallaan oloa, vaan usein suorastaan vaati jo parinkymmenen vuoden kuluttua uusia asuinsijoja, lähistön kuusikoiden tultua kasketuiksi. Niin kauan kuin oli tilaa eli valtaamatonta metsää, myös herkästi lähdettiin liikkeelle."
s.230
"On nimittäin syytä ottaa huomioon, kuten on jo mainittukin, että Viipurin ja Savonlinnan linnaläänien rajaa vedettäessä huomattavat osat Suur-Sääminkiä vielä luettiin Jääskeen. Savon ja Karjalan raja määrättiin näet kulkemaan siten, että Puumalan itäiset osat Kitulanniemestä alkaen aina Sulkavan Telataipaleeseen luettiin vielä Jääskeen ja Karjalaan. Näin ollen maakirjatkin varmentavat havaintoa, että myös puumalalaisia ja muita eteläsääminkiläisiä osallistui sekä Itä-Savoon suuntautuneeseen kaukokalastukseen jääskeläisten ja lappeelaisten nuottakuntien mukana, että myös Puruveden rantojen asutukseen. Tätä ei sovi ihmetellä, koska enimpien nuottakuntien matkat kalavesille veivät määränpäähänsä jo aikaisemmin luonnehdittuja reittejä myöten.
Kuten sanottu, v. 1557 maksoi veroa 79 kevätkalastuksessa ja 46 syyskalastuksessa s.231 ollutta nuottakuntaa, jotka Karjalan puolelta kotoisin ollen pyytivät siis kalaa Itä-Savon vesistä. Kun nämä 125 nuottakuntaa analysoidaan ja samalla ryhdytään etsimään veroluetteloista mainittujen isäntien nimiä Jääsken ja Lapveden saman aikaisista maakirjoista, harvinaisen monen kalamiehen havaitsee todella olleen Jääsken ja Lapveden kihlakunnissa maakirjaan merkityn isännän. Kuinka monen, se - samoin kuin nuottakuntien rakenne ja osakasisäntien kotipaikkakin - selvinnee seuraavasta asetelmasta, joka tämän suuritöisen paikallistamisen tuloksena on ollut mahdollista laatia:89
Eräs neli-isäntäinen nuottakunta:
Juho Rautiainen, Jääski: Jääski: Miettilä(Rautjärvi)
Juho Tarkkoinen, Jääski: Jääski:Kinelä(Ruokolahti-Rautjärvi)
Heikki Vehviläinen, Jääski: Jääski: Huhtiskylä
Antti Kokkoinen, Jääski: Jääski: Mustakulkula(Ruokolahti)
Muita luettelosta poimittuja tuttuja suku- ja paikannimiä:
Fintius Vehikainen, Jääski, Purnujärvi(nyk. Rautjärvi)
Pekka Vehikainen, Jääski, Purnujärvi(nyk. Rautjärvi-Ilmee, täältä myös Ilmeenjoki laskee Laatokkaan ja joesta pääsee Marjakosken kautta Hiitolanjärvelle, Kokkolan kylän vaiheille Laatokan rantaan)
Sipi Vehmainen, Jääski: Jääski:Miettilä(Rautjärvi)
Pekka Laitinen, Jääski, Laitila(Immolanjärven itäpuolella Laitilanlahden rannalla)
Juho Laitinen, Jääski, Jakovala
Erkki Nenoinen, Jääski, Lassila(Immolanjärven itäpuolen rannalla)
Juho ja Pekka Meltoinen, Jääski:Jääski:Meltola(Joutseno-Imatra) Antti Partainen, Lappee(ei maakirjoissa tuolloin)"
Matti Hallikainen, Jääski, Hallikkala(Jääski, Enso, Imatra)
Matti, Antti, Lauri Hänninen, Lapvesi: Taipalsaari: Kaihtula(Savitaipale)
Rosi Hynninen, Jääski:Jääski: Rautjärvi
Matti Piiparinen, Jääski:Jääski:Piiparila(Ruokolahti)
Tahvana Tuomainen, ei maakirjassa Karjalassa
Antti ja Hannu Kymäläinen: Jääski:Jääski:Immalankylä ja Tietävälä
Olli Räikköinen, Jääski:Jääski:Räikkölä(Antrea-vuoksenranta) tai Jääski:Jääski:Mertjärvi(Kirvu)
Heikki Pelkoinen, Jääski:Jääski:Pelkola(Jääski, Enso)
Pekka Kyyröinen, Jääski:Jääski:Kyyrölä(Jääski, Enso)
Matti Ruuskainen, asui jo vakinaisesti Säämingissä
Antti Miettinen, Jääski, Siitola (Ruokolahti, Imatra)
Matti Miettinen(myös nimellä Miettuinen), Jääski, Miettilä(Ilmee - Rautjärvi)
Antti ja Matti Lankinen, Jääski:Jääski:Lankila(Ilmee-Rautjärvi)
Antti Kaupinp. ja Antti Pekanp Lankinen, Jääski:Jääski:Kinelä(Rautjärvi)
Suni Vaittinen, Jääski:Jääski:Kotaniemi(Ruokolahti)
Kevätkalassa 1557:
Olli Vertainen,) Jääski:Jääski:Kinelä(Ruokolahti)
Heikki Sihvoinen,) ei maakirjassa
Juho Peltoinen, Jääski:Jääski: Pellilä(Ruokolahti)
Niilo Saikkonen, Lapvesi:Lapvesi: Muukkola(Lappee)
Antti Rasinen, Lapvesi:Lapvesi:Rasala(Lappee)
Tahvana Akkainen, Jääski:Jääski:Mertjärvi(Kirvu)
Yrjänä Ihalainen, Lapvesi: Taipalsaari: Valkjärvi(Ruokolahti)
Antti Pölläinen, Lapvesi: Taipalsaari: Pöllälä(Lemi-Savitaipale)
Juho Härköinen, ei maakirjassa Karjalassa
Yhteenveto:s.237-8
Nykyinen karjalainen pitäjä(osakasisäntien lkm):
Antrea(5), Ilmee(6), Joutseno(15), Jääski(12), Kirvu(6), Lappee(4), Lemi(1), Nuijamaa(1),Rautjärvi(15), Ruokolahti(22, myös Imatra), Savitaipale(3), Taipalsaari(6), Vuoksenranta(2):(yht. 98)
Kaikkien isäntien paikallistaminen ei ole mahdollista, koska kaikki eivät ole maakirjoihin merkitty ja samannimisiä on voinut olla useita.
Kun jääskeläiset harrastivat samaan aikaan kalastusta myös merellä, Äyräpäänjärvellä ja Vuoksessa, saaden silakkaa, lohta ja ankeriasta, herää kysymys, osallistuivatko esim. ne jääskeläiset isännät, jotka olivat juuri muuttaneet Sääminkiin, edelleenkin perinteisten pyyntikuntiensa mukana tähän päinvastaiseen suuntaan tapahtuneeseen kaukokalastukseen. Vaikka tietoja ei ole, sopii vallan hyvin olettaa, että näin meneteltiin."